Tutkimus ja tiede
Teknillinen korkeakoulu on koko historiansa ajan ollut vahvasti sitoutunut korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen. Korkeatasoinen tutkimus sekä huippututkijat luovat vahvan pohjan tekniikan opetukselle. TKK:n tutkimus kattaa monipuolisesti tekniikan pääalat ja yliopistossa on lukuisia eri tutkimusaloilla toimivia huippuyksiköitä. Poikkitieteellinen tutkimustoiminta on keskeinen osa TKK:n missiota.
TKK:n menestystekijöihin kuuluvat paitsi korkea tieteellinen taso ja vahva tutkijakoulutus, myös haasteellinen yritysyhteistyö.

TKK:n tutkimustoiminnan vahvuutena ovat erinomaiset yhteydet elinkeinoelämään, muihin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin sekä hyvät kansainväliset kontaktit.
Joka toinen suomalainen tuotekehitystä harjoittava yritys tekee tutkimusyhteistyötä yliopistojen ja erityisesti TKK:n kanssa. TKK:n tutkimuksen pohjalta perustetaan vuosittain noin 20 uutta yritystä.
