TKK:n alumnit juhlivat 5.12.
Julkaistu 04.12.2008 15:31:15.
Tiedote 4.12.2008
TKK 100 vuotta yliopistona myös alumnien juhlaa
Teekkarius kestää ja yhteydet säilyvät jopa vuosikymmenten päähän. Teknillinen korkeakoulu 100 vuotta yliopistona -juhlavuoteen liittyen TKK:n kasvatit eli alumnit tapaavat toisiaan ja nauttivat ainutlaatuisen monipuolisesta viihdeohjelmasta perjantaina 5. joulukuuta Dipolissa.
Kuluvana vuonna on järjestetty useita tapahtumia TKK 100 vuotta yliopistona -juhlavuoden kunniaksi. Alumnien osalta juhlavuosi huipentuu joulukuun 5. päivänä järjestettävään alumnijuhlaan.
”Halusimme kutsua kaikki kasvattimme, TKK:n alumnit, mukaan juhlintaan! Juhliin ilmoittautuneiden on mahdollisuus viettää ikimuistoinen ilta Dipolissa muistellen ja juhlien TKK:n sadan vuoden yliopistohistoriaa yhdessä opiskelu- ja työkavereiden kanssa”, kertoo Salla Häsä TKK:n alumnitoiminnasta.
Alumnijuhlassa DI-sukupolvien kirjo kohtaa toisensa runsaan ohjelman säestyksellä. Dipolin kattojen alle on tulossa yli 1 000 TKK:lla opiskellutta ja työskennellyttä alumnia ja heitä viihdyttämään toistakymmentä huippuesiintyjää. Monipuolisesta ohjelmatarjonnasta juhlijat voivat valita itselleen mieluisimmat ja kiertää Dipolissa tilasta toiseen tai kenties asettua johonkin lounge -tyyppisistä seurustelutiloista ja vaihtaa kuulumisiaan vanhojen tuttujen kanssa. Alumneille tarjotaan lisäksi mahdollisuus kokoontua muistelemaan opiskeluaikoja omilla vanhoilla kiltahuoneillaan ennen juhlan alkua, ja teekkarikulttuuriin kuuluen myös jatkopaikka Otaniemestä löytyy.
Yhteydenpito opiskelijoihin valmistumisen jälkeen on tärkeää Teknilliselle korkeakoululle. Alumnitoimintaa onkin toteutettu TKK:lla Innovaatiokeskuksessa jo vuodesta 1997. Nykyisin PoliAlumniin, TKK:n alumniyhteisöön, kuuluu yli 11 000 jäsentä. Vuosikurssitapaamisten ohella jäsenille on tarjolla mm. PoliAlumni -verkostopalvelu, jossa voi pitää yhteyttä entisten TKK:n opiskelu- ja työtovereiden kanssa ja osallistua oman osastonsa alumniklubin toimintaan tai perustaa omia alaryhmiä. Alumneille myös lähetetään säännöllisesti ajankohtaista tietoa TKK:n kuulumisista, jatko- ja täydennyskoulutuksesta sekä kutsuja erilaisiin tapahtumiin.
Tapahtuma:
Alumnijuhla pe 5.12.2008 klo 19.00 Dipoli, Otaniemi (ilmoittautuminen päättynyt).
Lisätiedot:
PoliAlumni puh. (09) 451 4675, alumni [at] tkk [dot] fi, http://alumni.tkk.fi, http://tkk100.tkk.fi
